torstai 13. elokuuta 2015

Meidän häät: Valmistautuminen

Yövyimme häitä edeltävän yön kaasojeni kanssa Hämeenkylän kartanossa Vantaalla. Hääpäivän aamuna heräsin jo kuuden maissa ja hyppäsin suihkuun. Sitten lähettelin kasan viestejä asioista jotka olivat pyörineet mielessäni koko yön kuten hotellihuoneen numeron valokuvaajalle.

Ennen aamupalaa järjestelimme kaikki tavarat siihen malliin että ne ovat valmiina kun tulemme kampauksesta ja meikistä. Hotellin aamupala jäi osaltani aika laihaksi, sillä olin kokonaan unohtanut ilmoittaa ruokavaliostani hotellille. Mutta maapähkinävoi ja hedelmät olivat ihan jees :D Sitten olikin aika lähteä ajamaan Helsingin keskustaan kohti kampaamo Villi Vaniljaa.







Meillä oli aika varattuna yhdeksältä ja yksi morsiusseurue oli ollut jo ennen meitä kampauksessa ja meikissä! Kuinkahan aikaisin he ovat joutuneet heräämään :O Meillä kaikilla oli omat kampaajat, toinen kaasoni meikkasi itse ja toinen otti meikin liikkeestä. Joimme kampausten tekemisen aikana myös lasit skumppaa :)



Kaasoille tuli ihanat kiharakampaukset ja myös rivi kirkkaita timatteja. (näkyy huonosti, tuossa letin päällä :))


Siinä vaiheessa kun minua vielä meikattiin, olivat kaasoni jo valmiita. He lähtivätkin hakemaan meille sushi-lounasta ja toiveeni mukaan kahvia Starbucksista. Koska sieltä saa "nimet" kuppeihin, hihii :)



Kun olimme saaneet kasvoni meikattua koristelimme vielä yläselässäni sijaitsevaa tatuointia. Villi Vaniljassa on käytössä Make Up For Everin meikkejä ja tatuointiin käytettiin Aqua Cream -luomiväriä, Diamond Powder -kimalletta ja ne kiinnitettiin Mist & Fix -kiinnityssuihkeella. Muutenkin sarjan meikit olivat ihan huippuja, peittivät kaikki aknearvetkin ja pysyivät koko pitkän päivän hyvinä. Ainoastaan tatuoinnin koristelut eivät kestäneet hankausta, ja melkein kaikki kimalteet lähtivätkin onnittelujonossa kun halasin vieraita :D


Kampauksen ja meikin jälkeen ajelimme kiiren vilkkaa takaisin hotellille jolloin olimme jo noin vartin myöhässä aikataulusta. Onneksi kuvaaja oli päässyt jo etukäteen huoneeseemme ottamaan kuvia mm puvuistamme. Sitten pukeuduimme, otimme muutaman kuvan pukuni nyörityksestä ja painelimme ulos jossa pojat jo odottelivat meitä limusiinin kanssa. En ehtinyt syömään palaakaan sushia :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥