torstai 30. heinäkuuta 2015

Tuunattu morsian

Morsian on nyt tuunattu kirjaimellisesti päästä varpaisiin. Häälaskurissakin on enää alle kaksi päivää jäljellä, pikkuhiljaa alkaa jännittämään :)

Kolmisen viikkoa sitten kävin Exuviance kasvohoidossa kauneushoitola Astarassa Leppävaarassa. Minulle tehtiin hedelmähappokuorinta joka ihan oikeasti tuntui vaikuttavan. Iho on paljon kirkkaampi ja kuulaampi. Kasvohoito oli mallia sarjahoito ja minulle tehdäänkin se vielä kerran ennen häämatkaa jotta iho on mahdollisimman hyvässä kunnossa myös siellä :)

Hiukset kävin värjäämässä viime viikolla Villi Vaniljassa, Helsingissä. Omasta päästä on kauhean vaikea ottaa kuvaa, mutta väri näyttää samalta kuin alla olevassa kuvassa. Ajattelin että juurikasvu ei erotu niin pahasti häämatkalla ollessamme kun hiuksissa on jo valmiiksi vähän tummempaa väriä. Unohdin vain ottaa klipsipidennykset mukaan joita on tarkoitus käyttää hääpäivänä, katsotaan joutuuko niihin vetämään hätäraitoja luomivärillä tms. :D

Blonde highlights with midlights & lowlights to create dimension
Kuva täältä.
Eilen kävin sitten laittamassa kynnet kuntoon. Ystäväni Sini-Tuuli teki minulle sekä sormien että varpaiden geelikynnet Velvet Töölössä. Kynnet vaativat taas hieman totuttelua parin vuoden tauon jälkeen, mutta onneksi hääpäivänä ei tarvitse laittaa farkunnappeja kiinni :D




Lisäksi olen valkaissut hampaita kotona. Tilasin IsoSmile nettikaupasta hampaidenvalkaisuliuskoja joita käytetään päivittäin 30 minuutin ajan. Pakkauksessa tuli liuskoja 20 päivän ajalle, mutta koska paketti jäi tulliin niin sain ne niin myöhään että ehdin tehdä valkaisua vai 11 päivää. Ennen ja jälkeen kuvia en aio tähän laittaa, mutta ovat liuskat kyllä toimineet ihan hyvin jopa minun keltaiseen hammasluuhuni jota ei ole helppo valkaista.


Ainoa joka jäi nyt puuttumaan on suihkurusketus, sitä en sittenkään uskaltanut ottaa enää paria päivää ennen häitä. Edellisistä kerroista on vähän vaihtelevia kokemuksia. Onneksi olen kuitenkin saanut vähän aurinkoa niin en ole kamalan kalpea hääkuvissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥