tiistai 21. heinäkuuta 2015

Maailman parhaat polttari!! ♥

Polttarit olivat lauantaina ja tulivat aika pitkälti yllätyksenä. Häihin on kuitenkin enää kaksi viikkoa aikaa joten mahdollisia viikonloppuja oli enää pari jäljellä :D Olin kyllä ihan viime hetkeen asti lähdössä kaason kanssa salille kuten olimme sopineet kunnes ovikello soi toistamiseen ja loppu polttariporukka olikin oven takana. Ihan vähän teki tiukkaa mahtua meille kaiken häätavaran keskelle, mutta siitäkin selvittiin pikaisella keskilattian siivouksella :D Oli ihan huippua että melkein kaikki polttarilistallani olleet pääsivät osallistumaan, sillä kaasoni olivat olleet jo hyvissä ajoin liikkeellä ♥

Päivän aloitimme aivan ihanalla vegaanibrunssilla! Se tunne kun pystyi syömään mitä tahansa pöydästä eikä tarvinnut lukea tuoteselosteita tai kysellä ainesosia ♥ Aivan huikeaan miten polttariporukka oli jaksanut panostaa, etsiä reseptejä ja leipoa vegaanijuttuja! Arvostan! Plus jääkaappiimme jääneet ruuat pelastivat maanantaisen työpäiväni joka oli hieman tahmea :D




Polttareissani oli seiloriteema, joka kävi ilmi jo aiemmin saamastani polttarikirjeestä. Olen siis aivan hulluna seilorivaatteisiin :D Koko porukalla oli seiloriteemaisia vaatteita päällä vaikkakin eräs vastaantullut poika oli sitä mieltä että meillä on varmaan raitabileet :D Polttaripäivän asuna minulla oli polttarikirjeen mukana tullut toppi ja omasta kaapista merihenkiset shortsit. Lisäksi ihana seilorihattu ja maailman siistein viinilasi ♥ Polttaripäivän kuvat tägättiin instagramissa myös teemaan sopivalla hastagilla.



Brunssin jälkeen lähdimme kävelemään kaasojen johdatuksella kohti tuntematonta. Kohde osoittautui tankotanssisaliksi EF-Sport, jossa meillä oli yhdistetty burleski- ja tankotanssitunti. Oli ihan huippu kivaa ja taas löytyi lihaksia joita ei ilmeisesti ikinä ole käyttänyt :D


Seuraavansi kävelimme junalle josta jatkoimme matkaa vielä ratikalla. Pois jäätyämme menimme terassille istuskelemaan ja nauttimaan juomista. Terassilla oli pieni polttariporukan esittelykierros, kaikki kertoivat mistä ja kuinka kauan olivat tunteneet minut. Oli kyllä ihanaa että vaikka minulla on ystäviä niin monesta eri piiristä niin kaikki tulivat heti tosi hyvin juttuun keskenään ♥


Terassilta matka jatkui ja seuraavaksi vuorossa oli InsideOut Escape Games Kalliossa. Jakauduimme kahteen ryhmään ja menimme eri huoneisiin. Pelin ideana oli siis päästä lukitusta huoneesta ulos tunnin aikana selvittämällä vihjeiden avulla lukkojen numerosarjoja jne. Toinen ryhmä oli valmis jo reilussa puolessa tunnissa mutta meidän blondiryhmä ei päässyt ulos omin avuin :D Aika lähelle pääsimme kyllä ja kaapeista löytyi vihjeiden lisäksi kaikkea hauskaa minulle kuten avioliitto-ohjeita ja skumppaa :) Pakko käydä tuolla myös toisen kerran, se toinen huone oli varmasti helpompi :D



Kalliosta matka jatkui kohti keskustaa jossa tytöt kävivät kaupassa ja minä sain kahvia. Sitten silmilleni laitettin silmälaput ja minua talutettiin sokkona noin viiden minuutin kävelymatka. Kohteeksi paljastui uudenkarhea huoneistohotelli aivan aseman vieressä, Aallonkodin Sibelius-huoneisto. Huoneisto oli todella makea ja koristeltu aivan ihanasti ♥ Osaa koristeita voin käyttää myös häissä, huippua :D Hotellilla meillä oli burgereita ja bataattiranskalaisia sekä kaikkea pientä naposteltavaa.  




Kaasot lukivat minulle alushousurunon ja sain aivan ihania alushousuja avioliiton varrelle. Kaikille tulee varmasti käyttöä, ehkä jonain päivänä myös noille viimeisille :D Sain myös ihanan mustan yöpaidan joka on mitä sopivin hääyöksi ♥



Seuraavaksi vaihdoin päälleni "teeman mukaiset iltaulkoiluvaatteet" kuten polttarikirjeessä sanottiin, eli omasta kaapista löytyneen seilorimekon. Sitten minun pitikin ottaa kaikki sormukset ja kello pois, sekä tuijottaa mieheni kuvaa. Hetken tuijotuksen jälkeen eteeni iskettiin ihon väristä muovailuvahaa josta minun piti muotoilla no, arvaatte varmaan ;)


Muotoilutehtävän jälkeen sain lisää ihania lahjoja ♥ Sain nenäliinoja joita voi tarvita avioliiton myrskyissä, flipflopit häämatkalle joiden pohjassa oli teksti just married, Bride to be -koristeen, hää-aiheisen kestokassin jolle on todellakin käyttöä jo hääpäivänä ja hauskan kirjan avioliitosta. Tytöt kirjoittelivat myös jotain pieniin lappusiin joita en saanut koskaan nähdä, luulen että nenäliinoille voi olla tarvetta kun luen niitä aikanaan polttarikirjasta :D




Seuraavaksi minut laitettiin terassille odottamaan ja nauttimaan lempiviinistäni. Sitten minut talutettiin sokkona sisälle ja istutettiin tuoliin. Ja mitäpä muutakaan silmäni avattuani olisinkaan nähnyt kuin miesstripparin! Hahaa :D Ei hän ehkä ihan Magic Miken tasoa ollut mutta ihan hyvä Suomi-versioksi vaikka Mr New York olikin itseasiassa jenkki. Hämmentävää mutta hauskaa :D



Iltamme jatkui juoden ja juhlien ja osa jaksoi vielä lähteä baariinkin asti. Oli kyllä kiva päästä pitkästä aikaa tanssimaan :) Yön vietimme kaasojen kanssa hotellista josta seuraavana aamuna keräilimme itseämme :D

Kaiken kaikkiaan aivan täydelliset ja minun näköiset polttarit ♥ Huippu ystävät, huippu ruuat, huippu ohjelma, huippu kaasot!! Sanat ei riitä kuvaamaan kuinka onnellinen ja kiitollinen olen kaikesta ♥

ps. Tähän postaukseen olisi voinut lisätä miljoona sydäntä ja hymynaamaa ♥♥♥

pps. Häihin on alle kaksi viikkoa ja stressi on melkein kokonaan poissa, oon vaan niin happy :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥