maanantai 14. syyskuuta 2015

Häämatkan loppupätkä ja paluu arkeen

Hawaijilta lensimme takaisin Vegasiin josta hyppäsimme vuokra-autoon ja ajelimme noin tunnin verran roadtrippimme ensimmäiseen hotelliin Pahrumpiin. 


Pahrumpista lähdimme seuraavana päivänä kohti kuolemanlaaksoa. Death valleyssa oli kuuma, lähes viisikymmentä astetta! Pelkät sandaalit jalassa oli ihan turha yrittää mennä pariakymmentä metriä kauemmaksi autosta, maa oli nimittäin pikkuisen lämmin :D


Äärimmäisestä kuumudesta selvittyämme seuraava kohteemme oli Mammoth mountain eli Kalifornialainen laskettelukeskus. Rinteissä oli toimintaa kesälläkin ja aluella pystyi harrastamaan mm. maastopyöräilyä. Satuimme paikalle täydenkuun aikaan ja sitä juhlittiinkin vuoren huipulla. Vastakohtana aavikon kuumuudelle vuoren huipulla oli vain +5 astetta lämmintä.


Seuraavana päivänä matka jatkui jälleen ja ajelimme kauniin Yosemiten kansallispuiston läpi.


Seuraava yöpaikkamme sijaitsi San Franciscossa jossa olimme peräti kaksi yötä. San Franciscossa oli myös yllättävän viileää, vain 17 astetta.


Kävimme ajelemassa San Franciscon mäkiä niillä hauskoilla ratikoilla mitä näkyy aina leffoissa :)


Kävimme myös Alcatrazin vankilassa joka oli todella mielenkiintoinen.


Seuraava etappimme oli Monterey jossa kävimme mm Monterey Bay akvaariossa tutustumassa mereneläviin. 


Montereystä ajoimme Los Angelesiin jossa vietimme viimeisen lomaviikomme. Koska tämä oli meidän toinen kertamme Losissa, jätimme suosiolla kaikki edellisellä kerralla koetut pakolliset turistinähtävyydet väliin ja teimme kaikkea muuta :) Ensimäisenä päivänä vähän shoppailimme ja kävimme hieman hienommassa leffateatterissa. Kaikilla oli oma sähkösäätöinen nojatuoli, tyyny ja peitto sekä ruoka- ja juomalista josta pystyi tilata milloin vaan, ihan kiva :)


Hotellimme oli lähellä Venice beachia ja vietimmekin rannalla paljon aikaa. Yhtenä päivänä kävimme Santa Monica pierin huvipuistossa hattaroilla.


LA County Fair oli huikea kokonaisuus. Alueella oli vaikka minkälaisia ruoka- ja myyntikojuja, huvipuistolaitteita ja -pelejä, eläimiä kuten hevosia, possuja ja pupuja, konsertteja ja kaikkea kivaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Olinkin aina halunnut käydä sellaisilla perus jenkkiläisillä markkinoilla :)


Yhtenä päivänä vuokrasimme pyörät ja ajelimme pitkin Venice ja Santa Monica beachin pyörätietä.


Välillä oli kiva pysähtyä katselemaan surffareiden taitoja.


Ja myös rantakahvilaan.


Myös Venice beachin auringonlaskut olivat upeita ♥


San Diegon eläintarha oli todella upea ja sieltä löytyi myös pandoja! Todellakin jonottamisen arvoista, harmi vaan ettei pandoja voinut jäädä tuijottamaan kovin pitkäksi aikaa kun oli niitä muitakin katselijoita..


Viikon Losissa oleilun jälkeen palasimme vielä kerra Vegasiin jossa kävimme katsomassa Britney Spearsin shown! Ah ihana Riitu ja hieno show vaikka hän ei laulanut sanaakaan livenä :D


Viimeisen honeymoon yömme vietimme tässä satulinnassa :)


Nyt neljän viikon, kahdeksan lennon ja yli kahdentuhannen ajetun mailin jälkeen olemme takaisin suomessa ja tänään oli jo ensimmäinen työpäivä. Voi kun voisi olla aina honeymoonilla tai edes lomalla ♥

2 kommenttia:

  1. Just eilen katsoin että sua ei vielä oo haastettu, niin munkin blogista löytyy nyt sulle haaste :D ei tarvii kyllä tuplasti vastailla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihania kysymyksiä sulla, mielellään vastailen :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥