torstai 29. tammikuuta 2015

Vihkisormukseni: Sandberg T-2w

Eilen hain vihkisormukseni kotiin liikkeestä ♥ Sormuksen valinta ei ollut helppoa, mutta siinä, kuten monessa muussakin asiassa, havaitsin että kannattaa mennä sillä mikä ensin tuntui hyvältä.

En ehtinyt edes häämessuille saakka, vaan vierailin joulun alla kultasepänliikkeessä Sandbergin esittelypäivänä. Edustajan kanssa etsimme yhdessä minulle mieluista, sekä kihlaani sopivaa sormusta. Kihlani on siis Sandbergin mallistoa myös. Esittelypäivissä on se kiva, että koko mallisto on yleensä nähtävillä. Loppujen lopuksi minulla jäi varaukseen kaksi mallia, V-29-9w ja T-2w, josta jälkimmäisestä oli tarkoitus muokata puoliallianssi.
T-2w
Sandberg T-2w. Kuva täältä.
V-29-9w
Sandberg V-29-9w. Kuva täältä.

Kävin katsomassa sormuksia vielä kaasoni sekä sulhaseni kanssa, joiden molempien mielestä V-29-9w olisi ollut parempi vaihtoehto. Itse olin taas jo melkein päättänyt että otan puoliallianssin. Liian moni mielipide ei siis ole hyväksi, ja niinpä tein kuten kaasoni kehotti, eli juuri niin kuin minusta itse tuntui parhaalta :) Kuitenkin sen sijaan että olisin laittanut puoliallianssin tilaukseen, päädyinkin kokoallianssiin joka oli ollut mielessäni siitä päivästä lähtien kun tein valintani kihlan suhteen.

Allianssissa minua askarruttavia asioita olivat toki käytännöllisyys ja se että onko mitään järkeä sijoittaa timantteihin jotka ovat sormuksen alapuolella. Toisaalta taas sormeni on pientä kokoa ja sormukset pyörivät minulla varsinkin kylmemmillä ilmoilla ympäri, joten allianssin kanssa ei ole ongelmaa että sormus olisi väärinpäin. Lisäksi otan sormukset aina pois tehdessäni kotitöitä, salilla, puutarhatöissä jne. jne. joten kolhiintumisen vaaraa ei juuri sen enempää ole kuin normaali sormuksellakaan. Likaa allianssin kivien väleihin kertyy epäilemättä, mutta sitäkin varten minulla on puhdistusainetta. Ainoa oikeasti harmittava seikka on ettei allianssiin oikein mahdu minkäänlaisia kaiverruksia, mutta hääpäivä mahtuu onneksi kihlapäivän rinnalle kihlasormukseeni.

Yllä olevin seikoin itselleni perustellen valitsin siis alkuperäisen unelmavihkini, ja nyt se odottelee kotona päivää jolloin saan sitä käyttää ♥


Kännykkäkuvia, mukaan sain myös alttaripussin :)

Ainiin, koska timantteja ei voi olla tarpeeksi, himoilen nyt tätä Sandbergin uutuutta:
E-88w
Sandberg E-88w  
Tämän ottaisin kyllä punakultaisena ja se olisi täydellinen oikeaan käteeni! Voisikohan tätä toivoa huomenlahjaksi..? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥