maanantai 18. elokuuta 2014

Kampausunelmia

Kampausta varten olen hankkinut tiaran, koristekamman sekä klipsipidennykset. Kampa tai tiara siitä syystä että kampaukseenkin täytyy saada vähän blingiä. Haaveena olisi saada aikaiseksi puoliksi avoin kampaus, en osaa päättää sopisiko tiara vai kampa siihen paremmin. Kampauskuvia selaillessa tiarat eivät kylläkään näytä olevan tällä hetkellä suosiossa, enemmän näkyy kukkaseppeleitä, irtokukkia ja jopa ihan avoimia kiharakampauksia.

@NedelinS

Oma tukkani ei millään ehdi kasvamaan riittävän pitkäksi hääpäivään mennessä, joten hiustenpidennykset jossain muodossa ovat välttämättömät. Aiemmin minulla on ollut ommellut pidennykset, mutta niiden huolto maksoi mansikoita joten minun oli pakko luopua niistä. Klipsipidennysten ongelma on että ne eivät ole kovin mukavat päässä, ja klipsit näkyvät helpommin kuin ompeleet. Sinetti- tai teippipidennyksiä ei minun hankalaan tukkaani kannata laittaa. Täytyy kampaajan kanssa suunnitella tarkkaan mikä olisi järkevin ratkaisu.

Beautiful Bride

Hiukseni ovat luonnonkiharat mutta aika hennot, ja minulla onkin meneillään jatkuva tukkakriisi. Kaikki mahdolliset säätilat tuntuvat aina pilaavan kampauksen, oli se suoristettu tai omilla kiharoilla. Jos on liian kuuma niin päänahka hikoaa ja tukka pörrööntyy. Jos on yhtään kosteaa (eli lähes aina) tukka pörrööntyy. Jos on kova pakkanen niin tukka on ihan sähköinen eli pörröinen. Jos on vähemmän pakkasta niin on taas kosteaa. Ymmärrätte varmaan pointin. Suoristusrauta on kovassa käytössä, joskin olen nyt yrittänyt hillitä sitä jotta tukkani vähän tervehtyisi häihin mennessä. Lisäksi hoidan tukkaani sadan erilaisen hoitotuotteen lisäksi kookosöljyllä.

...Curly Hair Problems

Kaikkeen edellä luettelemaani liittyen minulle on erittäin tärkeää että hääpäivänä minun ei jatkuvasti tarvitse olla oikomassa hiuksiani peilin edessä. Eli kampaukselta ja varsinkin kampaajalta vaadin paljon. Onneksi minulla on tiedossa ainakin yksi paikka jossa tukkaani osataan käsitellä, ja toivonkin että saan sinne ajan hääpäivälle. Kampaajankin suhteen kannattaa ilmeisesti olla ajoissa liikenteessä, varsinkin jos haluaa jonkun tietyn. Sitä en kuitenkaan ole vielä selvittänyt kuinka kauan aiemmin ajan voi varata.

Curly Hair ProblemsCurly Hair Problems | via Tumblr

Kampaus ja sen onnistuminen ovat minulle siis yksi tärkeimmistä tekijöistä hääpäivän lookkia ajatellen. Kun elää ainaista bad hair daytä niin ansaitsee yhden hyvän päivän, eikö niin? :D

Wedding hairstyle♥♡♥

Kuvat: weheartit.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥