maanantai 4. elokuuta 2014

Hääyö

Haluan ehdottomasti viettää hääyötä jossain muualla kuin kotona, vaikka hääpaikka onkin suht lähellä. Lisäksi haluan perinteen mukaan viettää edellisen yön eri osoitteessa kuin sulhanen, mielellään siis kaasojen kanssa samassa paikassa.

Hääpaikkamme sijaitessa Vantaalla, katselin lähialueen hotellitarjontaa. Aluksi olin ajatellut ottaa sviitin tai vastaavan Sokos Hotel Flamingosta, mutta hinnaksi olisi tullut noin 700e kahdelta yöltä joten se idea sai jäädä. Myös lentokentän hotelleissa hintataso tuntui olevan samaa luokkaa, ja kun kerran häämatkalle ei päästä lähtemään heti sunnuntaina niin tuntui tyhmältä mennä ihan kentän viereen. GLO Hotel Sello olisi voinut olla siisti, mutta ei olisi ollut mitään järkeä mennä hotelliin ihan kodin viereen.

Onneksi on kuitenkin trivago, jonka mainos on ilmeisesti tehonnut kun se tuli ensimmäisenä hakukoneena mieleen. Trivago ehdotti etsimälleni päivämäärälle Hämeenkylän Kartanoa, josta en aiemmin ollut kuullutkaan. Vartin päästä olinkin jo varannut minisviitin kahdelle yölle, ja vain hintaan 350e. Ensimmäiselle yölle tarvitsemme lisävuoteen toiselle kaasolle, mutta sitäkin tulee lisähintaa vain 25e, ei paha. Aamiainen sisältyy hintaan, ja toivoin myöhäistä uloskirjautumista sunnuntaille. Lisäksi valitsemani minisviitti vaikutti todella ihanalta :)

Täytyy vielä lähempänä katsoa venyisikö budjetti joihinkin ekstra palveluihin kuten aamiaiseen vuoteessa, mikäli sellaista on tilattavissa.

Lainaus Hämeenkylän Kartanon nettisivuilta:

Minisviitit

Minisviitit ovat tyylikkäitä kokonaisuuksia, joissa vuoteen lisäksi on myös oleskeluryhmä. Huoneet ovat keskenään erilaisia ja omansa näköisiä, kaikkien koko on noin 40 m2. Minisviitit on sisustettu tasokkailla design-tuotteilla, ja niitä on kahdelle - viidelle hengelle. Vuode on Unikulman 180 x 210 cm -kokoinen muhkea vuode. Lisää mukavuutta uneen antavat Unikulman peitot ja -tyynyt, paksu petauspatja sekä ylelliset 100 % puuvillalakanat.
Huoneiden varustus: Taulutelevisio, matkalaukkutaso, keinutuoli, kirjoituspöytä ja tuoli, yöpöydät, vaatekaappi, vartalopeili, kylpyamme ja suihku, bidee, hiustenkuivain, meikkipeili, vedenkeitin, kahvi ja tee, maksuton internet-yhteys, huonekohtainen ilmastointi, puu/parkettilattia, kylpytakki ja -tohvelit.
Hämeenkylän kartanon hotellin minisviittiHämeenkylän kartanon minisviitit ovat persoonallisia

2 kommenttia:

  1. Hih! Ollaan myös mietitty Hämeenkylän kartanoa. On niin lähellä juhlapaikkaa ja myös meidän kotia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joo sijainti on kyllä hyvä ja ainakin kuvien perusteella kivan näkönen paikka.

      Poista

Kiitos kommentista! ♥