perjantai 22. tammikuuta 2016

Viiri 1v -juhliin

Näin kylmänä ja lumisena vuodenaikana on kiva muistella viime loppukesän helteitä ja juhlia. Kummityttöni 1v-syntymäpäivät olivat paria viikkoa ennen häitämme ja niitä vietettiin teemalla kulta-pinkki. Hääkiireiden vuoksi en ehtinyt aivan täysillä panostaa näihin juhliin, mutta jotain pientä sain kuitenkin aikaiseksi.

Askartelin juhliin koristeeksi viirin joka koostui kummityttöni ensimmäisen vuoden kuvista, jokaiselta kuukaudelta oli yksi. Viiristä näki ihanasti kuinka hän oli ensimmäisen vuotensa aikana kasvanut ja kehittynyt. Viiristä jäi myös ihana muisto vanhemmille, ja kuvathan voi jälkikäteen vaikka sommitella tauluksi.

Inspiraationa viirille käytin alla olevaa mallia. Erilaisia toteutustapoja löytyy googlen kuvahausta hakusanalla "12 month photo banner".

Kuva täältä.

Tulostin googlen kuvahaun kautta löytämäni numero- ja kirjainmallit ja leikkasin ne irti paperista. Piirsin ja leikkasin sabluunoiden avulla tarvittavat kirjaimet ja numerot kultapaperista.



Liimasin kuvat ja kuukausitiedot kartongille, leikkasin palat irti toisistaan, tein reiät rei'ittimellä ja yhdistin viiriksi teemaan sopivalla kultaisella satiininauhalla.




1v-juhlien teemana oli siis pinkki ja kulta. Hain Juhlamaailman myymälästä myös ihanan kultaisen ykkös-ilmapallon ja siihen nallepainon jossa luki "Happy Birthday".



Lastenjuhlat on sitten kivoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ♥