torstai 25. elokuuta 2016

Baby Shower nro 4 ja vaippakakku

Jälleen kerran pääsin järjestämään ystävälleni Baby Shower -kutsuja ♥ Tällä kertaa vauvan merkki ei ollut etukäteen tiedossa joten mitään liian hallitsevaa teemaväriä emme uskaltaneet valita.

Lupauduin myös kokoamaan yhteislahjana annettavan vaippakakun. Olen aiemmin koonnut yhden vaippakakun tyttövauvalle, siitä voit lukea täältä. Niin sanotun sukupuolineutraalin kakun kokoaminen tuntui alkuun aika haasteelliselta. Kaikki lastenvaate- ja tarvikekaupat olivat täynnä joko pinkkiä tai vaaleansinistä, prinsessoja tai autoja. Onneksi lopulta sain aikaiseksi omasta mielestäni ihan kivan kokonaisuuden, vaippakakun ainekset tässä:

Vaipat kokoa 2

Skumppa ja pilli

Nameja

Imetyskoru - Vauvatalo Johanna

Bikinirajashaverit ja silmänympäryshoito tummille silmänalusille - Sokos Emotion

Huivit ja tumput - HM

Body, pitkikset ja pipo - HM

Anti-koliikki tuttipullo ja Ainu-ensipupu

Harsoja 3kpl - Jesper Junior

Kakun pohjalle leikkasin pahvista ympyrän ja päällystin sen lahjapaperilla.


Ensimmäisen kerroksen keskelle laitoin kaikki korkeimmat tavarat.


Sitten aloin lisäämään kuminauhalla rullalle käärittyjä vaippoja tavaroiden ympärille. 


Vaippojen ympärille kiinnitin harson (alimpaan kerrokseen meni kaksi harsoa) hakaneulalla. Sen jälkeen lisäsin vielä vaippoja vapaisiin väleihin jotta sain kerroksesta tiiviin ja tukevan.


Toinen kerros samaan tyyliin. Bodyn ja pitkikset kieritin myös pienelle rullalle vaippojen joukkoon. Kannattaa sijoittaa tavarat keskelle niin että ne jäävät kerrosten väliin, eli että ne sitovat kerrokset yhteen. 


Päälimmäiseksi pääsi pipo jossa tumput sisällä ja kaiken kruunasi ihana pehmopupu. Rusetit ovat Tigerista ostettua lahjanarua.



Opas täydellisen rusetin tekoon tässä:





Lopuksi koko komeus vielä sellofaaniin ja lahjanarulla kiinni.


Kakun ainesosat äidille :)


Baby Shower -kutsut olivat tulevalle äidille yllätys. Meillä vaihtui juhlapaikka ihan viime tipassa, joten juhlien koristeet oli aika hätäisesti koottu kasaan. Onneksi koristeet eivät ole se olennaisin osa :D Löysin Tigerista käteviä valmiita pahvikolmoita joiden avulla tein baby shower -viirin. Lisäksi meillä oli koristeena serpentiiniä.

"Baby shower" oli tekstinä ehkä vähän tylsä, myöhemmin löysin pari papempaa vaihtoehtoa joita pääsen käyttämään ehkä tulevaisuudessa:

Pink or blue - We love you
It's a... Baby!



Tarjoilut oli toteutettu nyyttäriperiaatteella, tarjolla oli ainakin:

- alkoholitonta skumppaa ja mansikoita
- ruisnappeja tonnikala-, kinkku- ja hummus-täytteillä
- juustokakkua
- suklaa-raakakakkua
- lohipiirakkaa
- juustoja
- nameja
- mehuja

Juhlimme baby showereita kätevästi tulevan äidin kotona, joten hänelle jäi mukavasti naposteltavaa seuraaville päiville.


Korttina toimi täältä printtaamani norsukuva, johon liimasin eri värisiä pahvipaloja ilmapalloiksi joihin kaikki vieraat kirjoittivat nimensä.


Ohjelmana meillä oli muutama kiva leikki:

♥ Masun ympäryksen arvailu. Jokainen leikkasi lahjanarusta pätkän jonka arvioi olevan masun ympäryksen mittainen. Sitten tuleva äiti kokeili kaikkien narunpätkiä ja lähemmäksi arvannut voitti suklaalevyn.

♥ Vaippojen koristelu, alla pari esimerkkiä.



 ♥ "Mad libs" johon sain inspiraatiota Nails1820 -blogista. Kehykset löytyivät täältä. Luimme nämä myös ääneen ja hauskaa oli :) Näiden lappujen kääntöpuolelle kirjoitimme kukin arvaukset vauvan syntymäpäivästä, kellonajasta, sukupuolesta, painosta ja pituudesta. Lähimmäksi arvanut pääsee sitten hoitamaan vauvaa :D


Kivat juhlat joista tuleva äitikin tuntui nauttineen. Sitten vain odotellaan koska vauveli syntyy! ♥

torstai 4. elokuuta 2016

Häistä jo reilu vuosi ja biisibongaus

Meidän ihanista häistä on kulunut jo kokonainen vuosi! Tai tarkalleen ottaen kolme päivää yli vuosi. Häiden vuosipäivänä emme juhlineet hääpäiväämme, mutta ihana mieheni oli kyllä ostanut minulle herkkuja niin sanotun feikkihääpäivän kunniaksi ♥

Olen selailut ihania hääkuviamme vähän väliä, on niin ihana palata takaisin sen päivän tunnelmaan. Tätä on hoettu sataan kertaan, mutta panostakaa kuvaajaan ja kuviin! Alla muutama suosikkikuvani, ensimmäinen on otettu ennen seremoniaa ja toinen juuri sen jälkeen kun Las Vegas -yllätyksemme on paljastettu :D

© Täydenkuun Kuva

© Täydenkuun Kuva

Häitä ja kaikkea siihen liittyvää hömpötystä on toisaalta ikävä, mutta toisaalta ihan kiva että kaikki se stressi on kaukana takanapäin. Tämän kuluneen vuoden aikana olen purkanut häiden jättämää juhlajärjestelytyhjiötä muutamiin teemajuhliin, kuten ystäväni baby showereihin ja omiin kolmekymppisiini. Aloitinpa alkuvuonna uuden ammatin opinnotkin, joten aika on jälleen mennyt kuin siivillä erilaisten projektien parissa.

Bongasin viime viikolla aivan ihanan biisin joka sopisi mielestäni täydellisesti häätanssibiisiksi. Tämä biisi sai minulle aikaan samat kylmät väristykset selkärangassa kuin HIM:n Gone With The Sin aikoinaan. Voihan hitsiläinen että tätä ei ollut viime vuonna tarjolla.. Tosi mieheni ei paljoa tälle biisille lämmennyt joten tuskin se olisi kuitenkaan päätynyt meidän häätanssiksi :D

Ville Valo - Olet Mun Kaikuluotain



Ihanaa loppukesää! Me lähdemme nyt rakkauslomalle ensin Berliiniin ja sitten Dubrovnikiin :)