torstai 30. heinäkuuta 2015

Tuunattu morsian

Morsian on nyt tuunattu kirjaimellisesti päästä varpaisiin. Häälaskurissakin on enää alle kaksi päivää jäljellä, pikkuhiljaa alkaa jännittämään :)

Kolmisen viikkoa sitten kävin Exuviance kasvohoidossa kauneushoitola Astarassa Leppävaarassa. Minulle tehtiin hedelmähappokuorinta joka ihan oikeasti tuntui vaikuttavan. Iho on paljon kirkkaampi ja kuulaampi. Kasvohoito oli mallia sarjahoito ja minulle tehdäänkin se vielä kerran ennen häämatkaa jotta iho on mahdollisimman hyvässä kunnossa myös siellä :)

Hiukset kävin värjäämässä viime viikolla Villi Vaniljassa, Helsingissä. Omasta päästä on kauhean vaikea ottaa kuvaa, mutta väri näyttää samalta kuin alla olevassa kuvassa. Ajattelin että juurikasvu ei erotu niin pahasti häämatkalla ollessamme kun hiuksissa on jo valmiiksi vähän tummempaa väriä. Unohdin vain ottaa klipsipidennykset mukaan joita on tarkoitus käyttää hääpäivänä, katsotaan joutuuko niihin vetämään hätäraitoja luomivärillä tms. :D

Blonde highlights with midlights & lowlights to create dimension
Kuva täältä.
Eilen kävin sitten laittamassa kynnet kuntoon. Ystäväni Sini-Tuuli teki minulle sekä sormien että varpaiden geelikynnet Velvet Töölössä. Kynnet vaativat taas hieman totuttelua parin vuoden tauon jälkeen, mutta onneksi hääpäivänä ei tarvitse laittaa farkunnappeja kiinni :D




Lisäksi olen valkaissut hampaita kotona. Tilasin IsoSmile nettikaupasta hampaidenvalkaisuliuskoja joita käytetään päivittäin 30 minuutin ajan. Pakkauksessa tuli liuskoja 20 päivän ajalle, mutta koska paketti jäi tulliin niin sain ne niin myöhään että ehdin tehdä valkaisua vai 11 päivää. Ennen ja jälkeen kuvia en aio tähän laittaa, mutta ovat liuskat kyllä toimineet ihan hyvin jopa minun keltaiseen hammasluuhuni jota ei ole helppo valkaista.


Ainoa joka jäi nyt puuttumaan on suihkurusketus, sitä en sittenkään uskaltanut ottaa enää paria päivää ennen häitä. Edellisistä kerroista on vähän vaihtelevia kokemuksia. Onneksi olen kuitenkin saanut vähän aurinkoa niin en ole kamalan kalpea hääkuvissa :)

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Huomenlahjakuvauksissa

Buukkasin hääkuvaajiltamme Täydenkuun Kuvan Reetalta ja Nikolta kahdet huomenlahjakuvaukset. Ensimmäisenä päivänä kuvasimme hieman "perinteisemmät" boudoir-kuvaukset meillä kotona ja toisena päivänä löysimme erään parkkihallin katolta siistin paikan sporttisille kuvauksille. Kuvat otettiin jo kesäkuun alkupuolella, mutta yllätyksen paljastumisen pelossa en ole uskaltanut niistä aiemmin kirjoittaa :D

Huomenlahjakuvauksia edelsi monen kuukauden rankka treenaus ja edellisellä viikolla käytännössä paastosin litteämmän vatsan toivossa. Sixpackiä en nyt saanut näkyviin mutta olen silti todella tyytyväinen kuviini :)

Ensimmäisenä kuvauspäivänä kuvasimme tosiaan kodin rauhassa, omassa makuuhuoneessa. Meillä on onneksi iso sänky ja valoisa makuuhuone joten kuville saatiin hyvät taustat. Kuvauksiin olin valinnut kaksi erilaista asua ja lennosta mukaan tuli vielä kolmaskin variaatio. Täytyy sanoa että minulle joka vierastan esimerkiksi muiden kanssa saunassa käyntiä, oli yllättävän luontevaa hengailla pelkissä alusvaatteissa melkein tuntemattomien ihmisten edessä :D

Asuselfie :D

Aloitimme kuvaukset katsomalla mallikuvista tyylejä ja asentoja joita lähdimme hakemaan. Kuvasimme seitsemän eri asentoa ja samassa asennossa piti olla aina aika kauan jotta kuvia saatiin riittävästi eri kulmista ja eri valotuksilla jne. Enpä olisi uskonut että paikallaan makaaminenkin voi olla niin rankkaa! Valitsin tarkoituksella sellaisia asentoja joissa ei kuvata kasvoja suoraan ja lisäksi halusin alusvaatekuvat mustavalkoisina.

Tässä muutama valmis boudoir-kuva, ihan kaikkia ei viitsi paljastaa ;)

© Täydenkuun Kuva
© Täydenkuun Kuva
© Täydenkuun Kuva

Toisena kuvauspäivänä kuvasimme sporttisempia huomenlahjakuvia. Alunperin yritimme päästä kuntosalille kuvaamaan, jolloin olisi voinut hyödyntää laitteita rekvisiittana. Oma kuntosalini oli kuitenkin yllättävän nihkeä asian suhteen ja päädyimme etsimään toista ratkaisua. Seuraava suunnitelma oli mennä kuvaamaan urheilukentän laidalle, mutta lasten kesäloma yllätti meidät ja totesimme että hieman rauhallisempi ympäristö voisi olla niin lasten kuin meidänkin kannalta parempi. Onneksi erään parkkihallin katolta löytyi loistava kuvauspaikka ja kaasokin pääsi avustamaan kuvauksissa.

Parkkihallin katto olikin aika rauhallinen kuvauspaikka, mitä nyt yksi autokouluauto pyöri siinä pari kertaa. Myös kyykkäily ja habailu pienissä vaatteissa ainakin melkein julkisella paikalla oli mielenkiintoinen kokemus :D

Tässä pari making-of -kuvaa sportti-kuvauksista:

Vauvaöljyä pintaan!

Reetta kuvaa.
Myös miehen suuri rakkaus pääsi mukaan kuviin.

Ja tässä muutama esimerkki valmiista kuvista:

© Täydenkuun Kuva

© Täydenkuun Kuva

© Täydenkuun Kuva

Huomenlahjakuvaukset oli kyllä ihan huippu juttu, voin suositella jokaiselle! Meikkiin ja kampaukseen kannattaa panostaa ja minua jäikin harmittamaan että en saanutkaan kosmetologiystävääni meikkaamaan minua kuten olin alunperin suunnitellut. Mutta tulipahan opeteltua itse kuvausmeikin ja kunnon meikkipohjan tekoa.

Nyt vain jännityksellä odotan mitä mieheni on mieltä kuvista :)  

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Huomenlahja

Alunperin huomenlahja on oli aviomiehen vaimolleen hääyötä seuraavana aamuna antama lahja. Itsekin olen tästä perinteestä kovasti sulhasta muistutellut ;) Nykyään lahjojen antaminen taitaa kuitenkin olla molemminpuoleista. 

Huomenlahja voi olla mitä vaan toiselle mieluista tai se voi olla vaikka jokin yhteinen kokemus kuten viikonloppumatka tai tatuoinnit.

Ostin miehelleni huomenlahjaksi kellon, joka on varmaan yksi yleisimmistä lahjoista. Mieheltä puuttui kuitenkin kullanvärinen kello jota käyttää hääjuhlassa joten tämä lahja tulee tarpeeseen. Annan kellon jo hääpäivän aamulla bestmanin välityksellä jotta se pääsee heti käyttöön :)

Inspiraation kello-lahjaan sain tästä:
Kuva täältä.
Kello on merkiltään Nixon, joka on yksi miehen suosikkimerkeistä. Mies meinasi tilata sen jo itse netistä mutta sovimme että se kannattaa ostaa vasta häämatkaltamme, sillä se on varmasti jenkeissä edullisempi. No minä ehkä hävisin hieman rahassa, mutta ainakin kello on varmasti mieluinen :) Kävin myös lyhentämässä rannekkeen valmiiksi, mallina minulla oli hänen vanha kellonsa.

Sentry Chrono - Gold / Blue Sunray | Nixon
Nixon 320€
Valmis lahjapaketti näyttää tältä, lapussa lukee "Nähdään ihan kohta muru!! ♥♥♥".


Kellon lisäksi otin nykyään suosittuja huomenlahjakuvia. Kuvista teetin Ifolorin kuvakirjan ja sivuille tuli myös Volbeatin biisin sanat. Biisi soi meillä häissä ja on muutenkin miehen mieleen :)


"I Only Wanna Be With You"

I don't know what it is that makes me love you so
I only know I never want to let you go
Cause you started something
Oh can't you see
Ever since we met you've had a hold on me
It happens to be true
I only want to be with you

It doesn't matter where you go or what you do
I want to spend each moment of the day with you
Look what has happened with just one kiss
I never knew that I could be in love like this
It's crazy but it's true
I only want to be with you

I don't know what it is that makes me love you so
I only know I never want to let you go
Cause you started something
Oh can't you see
Ever since we met you've had a hold on me
It happens to be true
I only want to be with you

You stopped and smiled at me
And asked me if I cared to dance
I fell into open arms
And I didn't stand a chance

Now listen honey
I just want to be beside you everywhere
As long as we're together honey I don't care
Cause you started something
Oh can't you see
Ever since we met you've had a hold on me
It happens to be true
I only want to be with you
No matter what you do
I only want to be with you

Inspiraation kuvakirjaan sain tästä:

Kuva täältä.
Ja tässä sneak peek miltä valmis kirja näyttää, kanteen laitoin kuvan yhdeltä lomamatkaltamme jotta mies ei samantien arvaisi mistä on kyse.



Kirjan annan miehelle häiden jälkeisenä aamuna ja hän saa valita kuvista vielä suosikkinsa josta teetän hänelle isomman version. Huomenlahjakuvauksista tulossa oma postaus :)

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Koekattaus

Vikkoa ennen häitä tuli sellainen fiilis että on pakko tehdä koekattaus. Kaikki koristeet oli tietenkin pakattu jo visusti odottamaan hääpaikalle kuljetusta eli eikun laatikkoja kaivelemaan :D Ihan hyvä että kuitenkin näin sen vaivan, sillä kattaus oli onneksi juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Eipähän tarvitse tässä viimeisinä päivinä stressata että toimivatko kaikki pöydille suunnitellut yksityiskohdat yhdessä.

Pöytänumerot, näkyy vähän huonosti mutta numero on hopeista glitteriä.


Jokaisen paikalle tulee hääohjelma, viesti hääparille -lappunen ja nenäliina.


Servetinpidikkeet, servetteinä meillä on oikeasti valkoiset kangasmaiset kertakäyttöservetit.


Paikkakortit ja Anttilasta löydetyt tuikkukipot jotka sopivatkin paremmin kuin aiemmin hankkimani. 


Kattaukseen tulee oikeasti kaksi viinilasia sekä vesilasi. 


Pöytiin tulee vielä lisäksi vesikannut ja viinipullot.


Parempi kuva servettirenkaasta.


Kaitaliinassa on hopeista kimalletta.


Maljakot tulevat palapeilin päälle. Maljakoihin saattaa tulla vielä turkooseja vesihelmiä, niitä en viitsinyt turvottaa etukäteen.


Servetti on paikan keskellä, ohjelma ja muut vieressä.


Yllättävän pienellä tavaramäärällä pöydän saa jo todella täyden näköiseksi! 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kenkähehkutus!!

Kerroin aiemmin kuinka koristelin itse hääkenkäni. Siinähän kävi sitten niin etten kuitenkaan ollut niihin täysin tyytyväinen, joten pyysin kaveria apuun. Ystävämme Kimi joka on One Eye Tattoossa tatuoija, otti kengät käsittelyyn ja sain niistä eilen sitten kuvan:


Kamalat kangastussitöherrykseni ovat vaihtuneet taideteoksiksi ♥ On liljaa ja glitteriä ja teemaväriä, täydellistä!

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Maailman parhaat polttari!! ♥

Polttarit olivat lauantaina ja tulivat aika pitkälti yllätyksenä. Häihin on kuitenkin enää kaksi viikkoa aikaa joten mahdollisia viikonloppuja oli enää pari jäljellä :D Olin kyllä ihan viime hetkeen asti lähdössä kaason kanssa salille kuten olimme sopineet kunnes ovikello soi toistamiseen ja loppu polttariporukka olikin oven takana. Ihan vähän teki tiukkaa mahtua meille kaiken häätavaran keskelle, mutta siitäkin selvittiin pikaisella keskilattian siivouksella :D Oli ihan huippua että melkein kaikki polttarilistallani olleet pääsivät osallistumaan, sillä kaasoni olivat olleet jo hyvissä ajoin liikkeellä ♥

Päivän aloitimme aivan ihanalla vegaanibrunssilla! Se tunne kun pystyi syömään mitä tahansa pöydästä eikä tarvinnut lukea tuoteselosteita tai kysellä ainesosia ♥ Aivan huikeaan miten polttariporukka oli jaksanut panostaa, etsiä reseptejä ja leipoa vegaanijuttuja! Arvostan! Plus jääkaappiimme jääneet ruuat pelastivat maanantaisen työpäiväni joka oli hieman tahmea :D




Polttareissani oli seiloriteema, joka kävi ilmi jo aiemmin saamastani polttarikirjeestä. Olen siis aivan hulluna seilorivaatteisiin :D Koko porukalla oli seiloriteemaisia vaatteita päällä vaikkakin eräs vastaantullut poika oli sitä mieltä että meillä on varmaan raitabileet :D Polttaripäivän asuna minulla oli polttarikirjeen mukana tullut toppi ja omasta kaapista merihenkiset shortsit. Lisäksi ihana seilorihattu ja maailman siistein viinilasi ♥ Polttaripäivän kuvat tägättiin instagramissa myös teemaan sopivalla hastagilla.



Brunssin jälkeen lähdimme kävelemään kaasojen johdatuksella kohti tuntematonta. Kohde osoittautui tankotanssisaliksi EF-Sport, jossa meillä oli yhdistetty burleski- ja tankotanssitunti. Oli ihan huippu kivaa ja taas löytyi lihaksia joita ei ilmeisesti ikinä ole käyttänyt :D


Seuraavansi kävelimme junalle josta jatkoimme matkaa vielä ratikalla. Pois jäätyämme menimme terassille istuskelemaan ja nauttimaan juomista. Terassilla oli pieni polttariporukan esittelykierros, kaikki kertoivat mistä ja kuinka kauan olivat tunteneet minut. Oli kyllä ihanaa että vaikka minulla on ystäviä niin monesta eri piiristä niin kaikki tulivat heti tosi hyvin juttuun keskenään ♥


Terassilta matka jatkui ja seuraavaksi vuorossa oli InsideOut Escape Games Kalliossa. Jakauduimme kahteen ryhmään ja menimme eri huoneisiin. Pelin ideana oli siis päästä lukitusta huoneesta ulos tunnin aikana selvittämällä vihjeiden avulla lukkojen numerosarjoja jne. Toinen ryhmä oli valmis jo reilussa puolessa tunnissa mutta meidän blondiryhmä ei päässyt ulos omin avuin :D Aika lähelle pääsimme kyllä ja kaapeista löytyi vihjeiden lisäksi kaikkea hauskaa minulle kuten avioliitto-ohjeita ja skumppaa :) Pakko käydä tuolla myös toisen kerran, se toinen huone oli varmasti helpompi :D



Kalliosta matka jatkui kohti keskustaa jossa tytöt kävivät kaupassa ja minä sain kahvia. Sitten silmilleni laitettin silmälaput ja minua talutettiin sokkona noin viiden minuutin kävelymatka. Kohteeksi paljastui uudenkarhea huoneistohotelli aivan aseman vieressä, Aallonkodin Sibelius-huoneisto. Huoneisto oli todella makea ja koristeltu aivan ihanasti ♥ Osaa koristeita voin käyttää myös häissä, huippua :D Hotellilla meillä oli burgereita ja bataattiranskalaisia sekä kaikkea pientä naposteltavaa.  




Kaasot lukivat minulle alushousurunon ja sain aivan ihania alushousuja avioliiton varrelle. Kaikille tulee varmasti käyttöä, ehkä jonain päivänä myös noille viimeisille :D Sain myös ihanan mustan yöpaidan joka on mitä sopivin hääyöksi ♥



Seuraavaksi vaihdoin päälleni "teeman mukaiset iltaulkoiluvaatteet" kuten polttarikirjeessä sanottiin, eli omasta kaapista löytyneen seilorimekon. Sitten minun pitikin ottaa kaikki sormukset ja kello pois, sekä tuijottaa mieheni kuvaa. Hetken tuijotuksen jälkeen eteeni iskettiin ihon väristä muovailuvahaa josta minun piti muotoilla no, arvaatte varmaan ;)


Muotoilutehtävän jälkeen sain lisää ihania lahjoja ♥ Sain nenäliinoja joita voi tarvita avioliiton myrskyissä, flipflopit häämatkalle joiden pohjassa oli teksti just married, Bride to be -koristeen, hää-aiheisen kestokassin jolle on todellakin käyttöä jo hääpäivänä ja hauskan kirjan avioliitosta. Tytöt kirjoittelivat myös jotain pieniin lappusiin joita en saanut koskaan nähdä, luulen että nenäliinoille voi olla tarvetta kun luen niitä aikanaan polttarikirjasta :D




Seuraavaksi minut laitettiin terassille odottamaan ja nauttimaan lempiviinistäni. Sitten minut talutettiin sokkona sisälle ja istutettiin tuoliin. Ja mitäpä muutakaan silmäni avattuani olisinkaan nähnyt kuin miesstripparin! Hahaa :D Ei hän ehkä ihan Magic Miken tasoa ollut mutta ihan hyvä Suomi-versioksi vaikka Mr New York olikin itseasiassa jenkki. Hämmentävää mutta hauskaa :D



Iltamme jatkui juoden ja juhlien ja osa jaksoi vielä lähteä baariinkin asti. Oli kyllä kiva päästä pitkästä aikaa tanssimaan :) Yön vietimme kaasojen kanssa hotellista josta seuraavana aamuna keräilimme itseämme :D

Kaiken kaikkiaan aivan täydelliset ja minun näköiset polttarit ♥ Huippu ystävät, huippu ruuat, huippu ohjelma, huippu kaasot!! Sanat ei riitä kuvaamaan kuinka onnellinen ja kiitollinen olen kaikesta ♥

ps. Tähän postaukseen olisi voinut lisätä miljoona sydäntä ja hymynaamaa ♥♥♥

pps. Häihin on alle kaksi viikkoa ja stressi on melkein kokonaan poissa, oon vaan niin happy :D