tiistai 30. kesäkuuta 2015

Polttaripostia!!!

Jee jee jee tänään postiluukusta oli tipahtanut jotain kauan odotettua ja jännittävää :D Polttaripostia!!


Vastaanottajana Bride to be :D


Ihana postimerkki!


Onko tämä joku vihje? :D


Ihanat kaasot ♥


Kuoresta pilkisti jotain blingblingiä :D


Onko se? On se! Seilori teema!!! ♥♥


Pakkauslista :D Uimalasit muttei bikineitä?! Apua?


I-h-a-n-a setti!! ♥ 

Häihin on neljä ja puoli viikkoa, neljä viikonloppua. Eli lähtö voi olla milloin vaan! Jännittää! :D

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Alkoholittomat juomat

Olin pari viikkoa sitten serkkuni häissä ja minulla oli kuskin rooli. En ollut aiemmin ollut häissä vesilinjalla joten en ollut edes osannut kunnolla ajatella kaikkien kuskien, raskaana olevien ja muuten selvinpäin pysyttelevien juomia. Pelkällä vedelläkin toki pärjää mutta olihan se ihan kiva että myös alkoholittomat oli huomioitu hyvin. Tarjolla oli vettä, mehua, jääteetä, kivennäisvettä, limuja ja alkoholittomat ruokaviinit (yllättävän hyviä!).

Kuva täältä.

Omiin häihimme olimmekin jo hommanneet ihan hyvän määrän alkoholittomia, tarkoitus olisi riittää  noin 90 vieraalle:

48 tölkkiä cokista
48 tölkkiä jääteetä
48 pikkupulloa kivennäisvesiä
12 tölkkiä jaffaa
12 tölkkiä pepsi maxia
24 tälkkiä batteryä

Lisäksi kävin tutustumassa Alkossa alkoholittomiin juomiin jotka on koottu kätevästi samaan hyllyyn joka on merkitty turkoosilla. Alkon alkoholittoman juomavalikoiman näkee täältä. Osassa "alkoholittomista" juomista on kuitenkin esim 0,5% alkoholia, joten kannattaa olla tarkkana etenkin jos juomia hommaa raskaana oleville. Itse valitsin hyllystä vain juomia jotka olivat täysi alkoholittomia ja lisäksi valintaan vaikutti toki hinta. Sori mutta en maksa alkoholittomasta viinistä kymppiä per pullo :D

Alkumaljaksi valitsin tämän:

Alko 4,99€

Valkoviiniksi tämän:

Alko 4,98€

Punaviiniksi tämän:

Alko 6,49€

Ja lisäksi ostin vielä muutamia oluita:

Alko 1,46€

Alko 1,46€

Myös ihan perus marketeissa on ihan hyvä valikoima alkoholittomia viinejä ja skumppia, itse ajattelin että Alkon valikoimiin valitut olivat varmemmin hyviä :D

torstai 25. kesäkuuta 2015

Pienen pieni häästresssi

Häihin on viisi viikkoa, vaivaiset kolmekymmentäseitsemän päivää. Hurjaa.

Olen alusta asti ollut sitä mieltä että en stressaa häitä enkä niiden järjestelyä. Aloitin järjestelyt jo hyvissä ajoin joten olen saanutkin suurimman osan asioista jo hoidettua. Mutta kun kaiken hoitaa oikeasti itse, niin kyllä se stressi ja hääuupumus alkavat pikkuhiljaa kolkutella. Minulla on ollut viimeksi lomaakin yli vuosi sitten, joten odotan tulevaa häämatkaamme melkein enemmän kuin itse juhlia. Kaasot ja muut (paitsi mies) auttaisivat varmasti, mutta olen todella huono delegoimaan mitään.

Kuva täältä.

Lupasin että minusta ei tule bridezillaa. Mutta kyllä minusta tuli, ainakin miehen mielestä. Hänellä on yhteensä varmaan kolme tehtävää vastuullaan ja joudun joka-ikinen-päivä muistuttamaan häntä siitä että ne pitäsi nyt hoitaa. Viiden viikon kohdalla ei voi enää väittää että on tässä vielä aikaa! Vai olenko sittenkään bridezilla vai onko mies vaan ihan hanurista, haha?

Meillä loppuu ilmoittautuminen parin päivän päästä. Yli kymmenen vierasta on edelleen ilmoittautumatta. Miksi pitää jättää viime tippaan? Meidän kutsut eivät ole edes voineet hävitä postissa sillä kutsumme ovat vain netissä. Monet ovat kysyneet avecista tai lapsista. Miten se on niin vaikeaa lukea mitä kutsussa sanotaan? Miten niin K-18 ei ole tarpeeksi selkeä merkintä lapsettomista häistä? :D

Kuva täältä.

Yöllä en meinaa saada unta ja kun vihdoin nukun niin näen vain hääpainajaisia. Töissä ärsyttää kun pitää oikeasti tehdä töitä eikä voi sunnitella häitä. Väsyneenä väännetyt koristeet ovat ihan rumia, rusetit ja liimaukset ovat ihan vinoja ja kamalia. Niitähän kaikki kuitenkin ensimmäisenä katsovat.

Ulkona on aina vaan kylmä eikä aurinkoa ole paljoa näkynyt, se siitä kauniista rusketuksesta. Ei ole aikaa eikä rahaa nähdä kavereita, ei ollut edes varaa juhlia omia kolmekymppisiä. Tosi kiva hei. Koska on pakko ostaa sitä tätä ja ilman totakaan ei häitä voi järjestää.

Ei olisi aikaa tai enrgiaa käydä melkein joka päivä salilla mutta kun morsiamen käsien pitää nyt vaan olla tikissä. Ja häämatkalla on pakko olla rantakunnossa.

Ensimmäinen asia josta joka ikinen minulta kysyy on hääjärjestelyt. Mitäpä sitä muuta vastaisi kuin että hyvin menee, ihmisten ilmoilla kun ei viitsi vetää itkupotkuraivareita kaikesta stressistä. Kotona sitten sitäkin useammin.

Että koita tässä nyt sitten olla iloinen ja hyväntuulinen morsian. Jep.

Kuva täältä.

Aikuisten oikeasti elämässä on sata kertaa tärkeämpiä asioita kuin häät ja välillä hävettää että niihin käyttää niin paljon aikaa ja stressaa jotain täysin merkityksettömiä yksityiskohtia. Mutta juuri nyt tuntuu että ei ole olemassa elämää hääkuplan ulkopuolella.

Kiitos ja anteeksi. Nyt jo vähän naurattaa. :D

Onko muut kokeneet bridezilla tai enalakaikkionperseestä -hetkiä? Meneekö tämä fiilis ohi vai paheneeko se vaan loppua kohden? :D Apua?

Kuva täältä.
Pasa ja Atpo: Suuri suomalainen ihmiskirja.


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Pöytäkukat

Tällä viikolla kävin tilaamassa hääkukat. Kukkakaupat kannattaa oikeasti kilpailuttaa, itse sain samasta kukasta tarjouksia 4 ja 8 euron väliltä, Toki maksan mieluumin puolet vähemmän kuin enemmän :D

Juhliimme tulee aitoja kukkia ainoastaan pöytiin. Hääkimpun tein itse ja sulhanen ei yhtään innostu rintakukasta. Kukkavalintani on valkoinen värililja, joka on näyttävä myös yksinään ja kohtuullisen edullinen. Liljasta valitsin tuoksuttoman version, sillä parikymmentä tuoksuvaa liljaa voisi olla kesähelteellä hieman liikaa. Valkoisia liljoja käytetään ilmeisesti paljon hautajaiskukkina, mutta ei sen väliä. Olen ollut kyllä häissäkin jossa niitä on ollut. Minulla on myös lilja tatuoituna yläselkääni, joten se oli hyvin selkeä valinta.

Kuva täältä.
Syksyllä ostin yhden kukan ihan kokeilumielessä kotiin. Ostohetkellä kaikki kukat olivat vielä nupussa mutta aukesivat yksi kerrallaan viikon aikana jonka kukka kesti maljakossa. Ja vaikka kukan väri ei ole ihan niin kirkkaan valkoinen kuin tuoksullisessa versiossa, on se mielestäni ihana ♥


Kukat tulevat pöytiin aina yksi oksa per maljakko. Lisäksi maljakkoon tulee turkooseja vesihelmiä jotta kukka pysyy hyvin pystyssä. Maljakon laitan palapeilin päälle, ja peilille ripotella vielä timantteja. Myös maljakon ympärille on tulossa timanttiverkkoa.

Table Centrepiece, Lily with clear water pearls, grass, diamond scatters, and 20cm mirror....
Kuva täältä.

#weddings  #minnesota  #wedding floral  #wedding bouquets  #floral table center pieces  http://www.bellagala.com
Kuva täältä.

Kuva täältä.
40cm swirled glass lily vase with beautiful white lillies, white freesia and palm leaves set in decorative gold sand and placed on a mirror plate.
Kuva täältä.
Kukat suositeltiin tilaamaan viimeistään noin kuukautta ennen juhlapäivää, jotta kauppa saa varmasti varattua riittävän määrän avonaisia kukkia. Liljat ovat kestävää sorttia, joten ne voi hyvin hakea edellisenä päivänä tai tarvittaessa vieläkin aikaisemmin.

Liljat myydään aika pitkinä, mutta toki ne kannattaa leikata sopivan mittaisiksi jottei kukka-asetelma ole liian korkea. Cateringilta sain vinkin että isoja kukka-asetelmia riittää yksi per kahdeksan vierasta. Toki tähänkin vaikuttaa pöytien henkilömäärä, esim kymmenen hengen pöytiin ajattelin laittaa kaksi kukka-asetelmaa. Vinkki oli kuitenkin hyvä, sillä olin jotenkin kuvitellut että kukkia tulisi vieläkin enemmän.

Kuva täältä.
Maljakkoina käytän jo Ikean valikoimista poistuneita Mjöd olutlaseja jotka ovat mitä parhaimpia (ja edellisimpia) maljakoita! Löysin maljakkoja kierrätyskeskuksesta ja facen hääkirppiksen kautta.

Kuva täältä.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ohjelmaviuhkat

Päätin askarrella hääpäivän ohjelmat viuhkan muotoon jotta niistä on kuuman päivän sattuessa myös konkreettista iloa.

Kimaltavat taustapahvit on Tigerista ja jämäkät tikut on tilattu AliExpressistä.



Ohjelmat suunnittelin wordilla. Kuvakkeet löysin Flaticon.comista ja fontti on Dafont.comista fontti nimeltä Coneria Script.



Ensin kiinnitin tikun hieman tukevammalla kaksipuoleisella teipillä taustapahviin.


Ohjelmat tulostin A4 kokoiselle paperille aina kaksi per paperi. Jouduin siis leikkaamaan sekä paperit että taustapahvit puoliksi. Minulla ei ollut käytössä mitään paperileikkuria vaan leikkasin ihan saksilla, oli muuten yllättävän vaikeaa leikata suoraan! :D


Harmikseni Tigerin pahvipakkauksista paljastuikin kolmea eri kuosia. Kyllähän se siinä paketin päälläkin luki mutta olin niin lumoutunut tuosta teemaan sopivasta glitteristä että en sitä ollut kaupassa huomannut. Mutta sillä mennään mitä on.


Kiinnitin ohjelmapaperin taustapahviin normaalilla kaksipuoleisella teipillä. Teippiä kannattaa laittaa jokaiselle neljälle reunalle ja riittävän pitkä pätkä jotta paperi ei jää lepattamaan. Kaksi samankokoista paperia oli myös yllättävän vaikeaa saada asettumaan kohdakkain :D



Valmiit ohjelmat edestä..



ja takaa. Tota yhtä voi käyttää myös peilinä ja yhtä tanssilattialla discopallona :D Oikeasti kaikki ovat ihan hopean värisiä, yksi vain heijastaa eri värejä.



Tässä vielä vähän parempi kuva ohjelman teksteistä ja kuvakkeista. Ohjelman alalaidassa meidän häähastagi. Niin ja tulostettuna toi fontti ei todellakaan näytä noin tärähtäneeltä :D



Ohjelmaviuhkoista tuli mielestäni kivat mutta ehkä hieman isommat kuin olin ajatellut. Lähinnä ajattelen miten vieraat mahtuvat syömään pöytiin kun jokaisen paikalla on valmiina kasa tavaraa (ohjelma, nenäliina, vieraskirjalappu..) :D

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kampaamoni Villi Vanilja

Haluan esitellä lyhyesti kampaamon jossa hääkampaukseni sekä meikkini tehdään. Olen ollut kampaamon asiakas säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuosien ajan ja minulle olikin heti selvää että myös hääpäivän kaunistautuminen hoidettaisiin siellä. Parturi-kampaamo ja kauneushoitola Villi Vanilja sijaitsee aivan Helsingin keskustassa, Kaisaniemessä. Palvelutarjonta on laaja, itselläni on kokemusta hiustenpidennyksistä, kasvohoidosta, rakennekynsistä, meikkauksesta ja nyt myös morsiamen palveluista. Ja kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä! :)

Lisää kuvia Villi Vaniljan töistä Facebookissa ja Instagramissa.




Hääpakettien hinnat:

Paketit

Häämeikki harjoituksella177€ (yht. n. 2h)
Hääkampaus harjoituksella 188€ (yht n. 3h)
Hääkampaus- ja meikkipaketti harjoituksella 312€ (yht. n. 5h)
Hääkampaus- ja meikkipaketti ilman harjoitusta 188€ (3h)
Morsiamelle muista palveluistamme kertaluonteisena etuna -15% per palvelu
Itse valitsin paketeista hääkampauksen ja meikin harjoituksella, harjoituksen tuloksia näkyy täällä. Aion myös käydä värjäyttämässä hiukseni ennen hääpäivää ja lisäksi minua houkuttaisivat Exuviance-kasvohoito sekä Olaplex-hiushoito. Täytyykin vähän laskeskella mihin kaikkeen tuo budjetti vielä venyy :D

Minulta siis vahva suositus Villi Vaniljalle ja erityisesti ihanalle Mareenalle! ♥

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Hääpäivän lookin kokeilua

Varoitus: Sisältää erittäin huonolaatuisia kännykkäkuvia mutta muuta kameraa ei ollut nyt käytössä :D

Parjantaina sain pukuni vihdoin muokkauksesta. Pukua kavennettiin, siihen laitettiin tukiluut kylkiin sekä pukua lyhennettiin. Puvusta poistettiin myös pieni laahus joka siinä alunperin oli. Lisää puvun merkistä jne täältä.


Puvussa itsessään on jo blingiä, mutta hommasin sitä hieman lisää. Korvakorut morsiusliikkeestä Losista ja kaulakoru Glitteristä. Kaulakoru on ostettu pari viikkoa takaperin ja se maksoi muistaakseni 39,90€.


Lauantaina pääsin koekampaukseen ja -meikkiin. Kampausta ja meikkiä olin suunnitellut kauan ja oli ihanaa kun pääsin vihdoin näkemään visioni "livenä".

Kampauksen mallikuvaksi näytin kampaajalleni seuraavat:

curly platinum blonde hairstyle, front pulled back
Kuva täältä.

Half back with Volume and Curl - Medium Hairstyles for Wedding
Kuva täältä.

Tarkoituksena oli siis saada aikaan osittain kiinni oleva kiharakampaus. Kampaukseen käytimme kaksi riviä klipsipidennyksiä jotta saimme tukkaani hieman lisäpituutta ja tuuheutta. Klipsit eivät painaneet päätäni yhtään niin paljon kuin olin pelännyt, siihen auttoi ilmeiseti että klipsien kiinnityskohtaa tupeerattiin hieman.

Kampaus sivusta. Päälaen hiukset kiinnitettiin lettimäisesti.


Kampaus takaa. Oikeassa kampauksessa pinnit eivät luonnollisesti näy ja kiharat ovat selkeämmät ja huolitellummat.


Kampaus edestä ja toinen silmä meikattu :D


Meikin suhteen minulla oli toiveena heleä iho, panostus silmiin ja pinkihköt huulet. Mallikuvana näytin tämän:

wedding makeup for blonde hair and blue eyes - Google Search
Kuva täältä.

Lopputulos luonnonvalossa näytti tältä. Olin itse todella tyytyväinen, varsinkin kulmiin joita en itse ole ikinä oikein osannut meikata.


Minulla oli koekampaus ja meikki suht aikaisessa vaiheessa, lähes pari kuukautta ennen hääpäivää. Se oli kuitenkin tietoinen valinta sillä olin lukenut niin paljon kauhutarinoita epäonnistuneista kampauksista ja meikeistä että halusin hieman pelivaraa. Paikka ja tekijä olivat minulle tosin tuttuja, joten en niinkään pelännyt että jotain menisi pieleen. Lähinnä ajattelin että on hyvä varata riittävästi aikaa jos olisi tarvinnut alkaa vielä tilailemaan jotain hiuskoristetta tms. Mutta olen todella tyytyväinen kampaukseeni ilman sen kummempia koristeitakaan sillä kimallusta riittää puvussa ja koruissa. Aikaa saimme kokeiluversioihin käytettyä lähes pari tuntia joten itse hääpäivälle varattu kolme tuntia on varmasti aika lähellä totuutta. 

Minusta koekampaus ja meikki ovat todella tärkeät, varsinkin jos ei tunne tekijää entuudestaan. Ja ainakin itse paljon mieluummin maksan vähän "ekstraa" kahdesta käynnistä jotta tiedän tarkalleen mitä itse pääpäivänä on tiedossa.

Tässä teille vielä korvamato näin alkuviikon iloksi, se on soinut minulla jo monta päivää päässä. Mutta sitä ei toivottavasti soiteta missään kohtaa meidän häissä :D