torstai 29. tammikuuta 2015

Vihkisormukseni: Sandberg T-2w

Eilen hain vihkisormukseni kotiin liikkeestä ♥ Sormuksen valinta ei ollut helppoa, mutta siinä, kuten monessa muussakin asiassa, havaitsin että kannattaa mennä sillä mikä ensin tuntui hyvältä.

En ehtinyt edes häämessuille saakka, vaan vierailin joulun alla kultasepänliikkeessä Sandbergin esittelypäivänä. Edustajan kanssa etsimme yhdessä minulle mieluista, sekä kihlaani sopivaa sormusta. Kihlani on siis Sandbergin mallistoa myös. Esittelypäivissä on se kiva, että koko mallisto on yleensä nähtävillä. Loppujen lopuksi minulla jäi varaukseen kaksi mallia, V-29-9w ja T-2w, josta jälkimmäisestä oli tarkoitus muokata puoliallianssi.
T-2w
Sandberg T-2w. Kuva täältä.
V-29-9w
Sandberg V-29-9w. Kuva täältä.

Kävin katsomassa sormuksia vielä kaasoni sekä sulhaseni kanssa, joiden molempien mielestä V-29-9w olisi ollut parempi vaihtoehto. Itse olin taas jo melkein päättänyt että otan puoliallianssin. Liian moni mielipide ei siis ole hyväksi, ja niinpä tein kuten kaasoni kehotti, eli juuri niin kuin minusta itse tuntui parhaalta :) Kuitenkin sen sijaan että olisin laittanut puoliallianssin tilaukseen, päädyinkin kokoallianssiin joka oli ollut mielessäni siitä päivästä lähtien kun tein valintani kihlan suhteen.

Allianssissa minua askarruttavia asioita olivat toki käytännöllisyys ja se että onko mitään järkeä sijoittaa timantteihin jotka ovat sormuksen alapuolella. Toisaalta taas sormeni on pientä kokoa ja sormukset pyörivät minulla varsinkin kylmemmillä ilmoilla ympäri, joten allianssin kanssa ei ole ongelmaa että sormus olisi väärinpäin. Lisäksi otan sormukset aina pois tehdessäni kotitöitä, salilla, puutarhatöissä jne. jne. joten kolhiintumisen vaaraa ei juuri sen enempää ole kuin normaali sormuksellakaan. Likaa allianssin kivien väleihin kertyy epäilemättä, mutta sitäkin varten minulla on puhdistusainetta. Ainoa oikeasti harmittava seikka on ettei allianssiin oikein mahdu minkäänlaisia kaiverruksia, mutta hääpäivä mahtuu onneksi kihlapäivän rinnalle kihlasormukseeni.

Yllä olevin seikoin itselleni perustellen valitsin siis alkuperäisen unelmavihkini, ja nyt se odottelee kotona päivää jolloin saan sitä käyttää ♥


Kännykkäkuvia, mukaan sain myös alttaripussin :)

Ainiin, koska timantteja ei voi olla tarpeeksi, himoilen nyt tätä Sandbergin uutuutta:
E-88w
Sandberg E-88w  
Tämän ottaisin kyllä punakultaisena ja se olisi täydellinen oikeaan käteeni! Voisikohan tätä toivoa huomenlahjaksi..? ;)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Baby Shower nro 2

Järjestimme viikonloppuma työporukalla työkaverillemme pienimuotoiset Baby Showerit. Varasimme pyödän ravintolasta Grill It!, ja henkilökunta olikin hyvin mukana teemassa. Saimme viedä paikan päälle omaa rekvisiittaa kuten servetit ja koristeita, ja alkudrinkeiksi meille ehdotettiin rose kuohuviiniä :) Lisäksi pöytä oli varattu meille normaalia pidemmäksi aikaa ja saimme istua ihan rauhassa sen ajan ylikin. 

Nallekorut






























Vieraslahjoiksi askartelin kaikille nalle-korut. Nallet on tilattu Decora Housesta, nauhat ja metallilenkit on Suomalaisesta kirjakaupasta.


Vaippakakun sijaan päätimme koota lahjakorin, johon tuli kaikkea ihanaa pinkkiä. Lahjakorina toimi pahvilaatikko jonka tapetoin söpöllä lastenpaperilla. Kuvat tutit Prismasta ja tuttinauha Vauvatalo Johannasta.


Kuvassa ohut puuvillapeitto Lindexiltä, hoitoalusta Stockmannilta. Lisäksi pikkupyyhe, purulelu ja vaippoja.


Sukat ja päärusetit H&M.


Huppari H&M.


Pupu body-setti H&M. Tuleva äiti siis pupu-fani :)


Paketti melkein koottuna. Lisänä edellisiin Ainu ensipupu, pehmokirja, sinkkivoidetta ja puhdistuspyyhkeitä. 


Sellofaanit ympärille ja valmista! Pinkki nauha on Ikeasta, siinä oli sisällä ilmeisesti rautalankaa, jolloin se pysyi hyvin muodossaan.


Tulevalle äidille askartelemani rintaneula.


Kortti, kaikkien vieraiden nimet tulivat noihin ilmapalloihin.


It's a Girl -nauha tilattu Decora Housesta. Nauha oli meillä ravintolapöydän keskellä koristeena. 


Kaverin tekemä kuvakollaasi ♥

Kuva täältä.
Ainoana "ohjelmana" meillä oli söpö vihko johon sai kirjoitella terkkuja ja vinkkejä tulevalle äidille. Vihkoon liimasin muun muassa yllä olevan kaltaisia kuvallisia ohjeita :D

Baby showereiden järkkääminen on kyllä häiden jälkeen maailman kivointa!



tiistai 20. tammikuuta 2015

Morsiuskuntoon 2015 osa 3

Jee, voitin 5 Fressi Trainer tapaamista omalle salilleni, Fressi Leppävaaraan! Trainerin ohjauksella treenaaminen oli muutenkin suunnitelmissa ja toivoin saavani treeneistä lisävinkkejä ja boostia kevään rutistukseen. Trainerilta halusin neuvoja erityisesti yläkropan muokkaamiseen, jotta näyttäisin mahdollisimman hyvältä olkaimettomassa puvussa :)


Onnellinen voittaja joka vihaa kuvattavana olemista x)

Ensimmäisellä tapaamiskerralla kävimme keskustellen läpi liikunnallista taustaa, ruokavaliota, tavoitteita sekä liikunnan määrää ja muotoja. Lisäksi teimme noin puolen tunnin harjoituksen, jolla traineri kartoitti kuntoani sekä alueita joihin hänen mielestään tulisi kiinnittää huomiota.

Toisella kerralla pääsimmekin treenaamaan jo ihan kunnolla. Traineri oli suunnitellut minulle patteri-treenin toiveideni mukaan keskittyen yläkroppaan sekä selän ja vatsan lihaksiin. Tunnin treeniohjelma piti sisällään seuraavat liikkeet:

  • pystypunnerrus painoilla x15
  • linkkuveitsi jumppapallolla x15
  • ylätalja eteen x15
Ylätalja. Kuva täältä.













  • punnerrus taljojen varassa x15
  • yhden jalan maastaveto kahvakuulalla x12/puoli
  • yhden käden soutu laitteessa x15/puoli
Soutu siis tällä laitteella, ei mitään hajua nimestä. Kuva täältä.












  • etuheilautus kahvakuulalla x15
  • ojentajadippi penkiltä x15
  • selkäpenkki x15
Selkäpenkki, se on vissiin oikea nimi :D Kuva täältä.















Kaikki liikkeet tehtiin kolme kertaa. Alkuun lisäksi noin seitsemän minuutin lämmittely esimerkiksi juoksumatolla ja loppuun jäähdyttely/ venyttely.

Treeni oli erittäin tehokas ja aioinkin jatkaa sen tekemistä ainakin kerran viikossa. Liikkeet vahvistavat keskivartalon lihaksia ja parantavat näin ryhtiä. Lisäksi toiminnalliset liikkeet vaikuttavat koko yläkroppaan ja käsien lihaksiin. Ja kyllä muuten tuntui lihaksissa seuraavana päivänä!

Pro-jumppaajan välineet :D

Kauppoihin on tullut muuten paljon ihania ja värikkäitä treenivaatteita ♥ Ainakin hennesistä ja Stadiumista olen bongannut vaikka mitä joka sopisi minunkin treenikassiini. Kivoissa vaatteissa on kiva jumpata!

Kuva H&M.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Korukimpun kokoaminen

Näin kasataan (helppo) korukimppu:


1. Koru-kukkien tekoon tarvitaan esimerkiksi rintaneuloja, rautalankaa, leikkurit ja pihdit. Yllä olevat rintaneulat on tilattu ebaystä noin 1£:n kappalehintaan. Kukiksi käy toki myös suuret korvakorut ja riipukset, korussa tulee olla vain joku kohta johon varren saa kiinnitettyä.


2. Koruihin tehdään kuvan mukaiset varret ohuesta rautalangasta kieputtamalla. Painavimpiin koruihin kannattaa tehdä kaksi vartta eri kohtiin, ja yhdistää nämä varret vielä yhdeksi. Rautalankaa saa esimerkiksi Biltemasta.


3. Koru ja rautalangan pätkät.


4. Lanka pujotetaan sopivasta reiästä ja kieputetaan pihdeillä tukevaksi varreksi. Kannattaa tarkistaa että rintaneulan neula pysyy varmasti kiinni, siihen voi laittaa vaikka pienen tipan pikaliimaa. Rautalangan voi pujottaa myös jostain korun kuvion välistä, langan ei tarvitse olla neulassa kiinni.


5. Kuvassa valmiita koru-kukkia.


6. Kimpussa käytin tällaisia pehmeää muovia olevia ruusuja, jotka on tilattu ebaystä. Ruusuja meni kimppuun reilu parikymmentä.


7. Kimpun pohjana käytin tällaista kimppupohjaa, joka on myös tilattu ebaystä. Kuvassa näkyvää pitsireunusta en käyttänyt. 


8. Kukat tökitään tasaisesti kimppupohjaan. Varret kannattaa lyhentää etukäteen, mutta jättää riittävän pitkiksi jotta kukat eivät putoa pallosta. 


9. Pohja täynnä kukkia.


10. Pohja ja koru-kukat.


11. Koru-kukkien varret lyhennetään leikkureilla ja tökitään haluttuun kohtaan palloa.


12. Varren ympärille voi kieputtaa vaikka silkkinauhaa. Muovinen varsi on hyvin liukas joten nauha täytyy saada mahdollisimman tiukalle. Itse käytyin apuna hieman teippiä ja hopean värisiä nuppineuloja. Kimpun alapuolelle tein tollaista hörhelöä tekemällä lenkkejä nauhasta.


13. Valmis kimppu. Koru-kukkien lisäksi kimpussa on turkooseja swarovskin kristalleja. Kristallit olisin halunnut ruusujen keskelle, mutta niitä ei saanut painettua kukista läpi :/ 


14. Toinen kuva ja kimpun pidikekin valmiiksi koristeltuna. Kimppu on yllättävän painava, joten sitä ei kannata laittaa liian kapeaan tai korkeaan maljakkoon ettei se keikahda.

Ihan nättihän siitä tuli ♥ 

lauantai 17. tammikuuta 2015

Käytä hääpukuasi -päivä ja Erosormus

Tällä viikolla törmäsin kahteen uuteen hääaiheiseen asiaan, Käytä hääpukuasi -päivään ja erosormukseen.

Muistaakseni toissa kesänä järjestettiin Helsingin kaivarissa hääpukupiknik, jossa entiset morsiamet kokoontuivat piknikille vanhat hääpuvut päällään. Mutta nyt on siis olemassa "virallinen" päivä jolloin hääpukua saa käyttää hääpäivän lisäksi.

Iltalehti.fi 15.1.2015:

"15. tammikuuta vietetään Käytä hääpukuasi -päivää.

Päivän ideana on kaivaa vanha hääpuku kaapin pohjalta, ja lähteä puku päällä vaikka ravintolaan. Rohkeimmat pukeutuvat hääpukuunsa ja marssivat työpaikalle. Toiset pitävät ystävilleen teemakutsut.

Teemapäivä ei ole tarkoitettu vain naimisissa oleville, vaan siihen voivat osallistua myös naimattomat."

Aika kiva idea, ainakin näin häähullun näkökulmasta. Aioin ehdottomasti osallistua ensi vuonna. Tai ainakin melkein varmasti.

Instagaramista löytyi hastagillä #käytähääpukuasipäivä kyllä yllättävän monta kuvaa, eli on tähän päivään ainakin jokunen morsia tarttunut. Ja miksi ei, jos hääpukua ei halua myydä niin onhan sitä kiva aina silloin tällöin pitää päällä. Näkeepähän ainakin aina joulun jälkimainingeissa onko syytä aloittaa kesäkuntoon- projekti :D

Kuva täältä.

Toinen uusi juttu johon törmäsin oli erosormus, jota markkinoi Malmin korupaja. Erosormuksen idea ei sinällään ole huono, kulta ja timantit kannattaa tosiaan hyötykäyttää eikä heittää esim. mereen :D Kuitenkin ajatus, että vihkisormuksesta muokattaisiin uusi sormus symboloimaan eroa tuntuu oudolta. Mutta kukin tyylillään ja toivottavasti kovin monen ei tarvitse käyttää kyseistä palvelua!

Kuva täältä.
Kuva täältä.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Häämessufiilistelyä

Olimme kaasoni kanssa Mennään naimisiin! -häämessuilla Helsingin Wanhassa satamassa. Messut olivat minulle jo (ainakin) neljännet. Olen työni kautta päässyt vierailemaan messuilla usein joka on sopinut häähullulle paremmin kuin hyvin. Tämän ja viime vuoden messuilla olin vihdoin ihan oikeasta syystä :D

Häämessut eivät taaskaan pettäneet, vaan vastasivat odotuksia. Tämän vuoden messuilla oli jopa enemmän kiinnostavaa nähtävää kuin aiempina vuosina. Muun muassa poseerausklinikka ja ideahuone olivat tämän vuoden kivoja uutuuksia. Poseerausklinikalla Leena Sarvi antoi monta hyvää vinkkiä kuvissa onnistumiseen ja ideahuoneessa pääsimmme koristelemaan omat kuppikakut.


Tässä vähän messufiiliksiä kuvien muodossa: 

Hääpukunäytös

Uuu mikä mekko!

Suloiset lapsimallit!

Malleilla oli tosi kauniit meikit, innostuin noista punaisista huulista ja kynsistä.


Mennään naimisiin! 20v. juhlavuosi

Vähän kuin oma kimppuni, mutta oikeilla kukilla ♥

Näillä olisi pidempi paloaika kuin tuikuilla. Sinellin pisteeltä bongattu.

Nämä paikkakortit ja kutsut sopisivat teemaan. Sinelli

Tuikkukupin koristeluvinkki, Sinelli

En voi sietää huumori koristeita, mutta toi olisi aika osuva ;) Now & Forever

Ideoita herkkubuffaan. Now & Forver

Punakultaa näkyi mm. kengissä.

Samppanjabaarin cavat.

Maistoimme sitä pinkkiä, tietty.

Ideahuone ja ihanat tupsut.

Mallikuppikakkuja.

Itse koristelemani, tuliainen sulhaselle.

Samantapainen meikki kuin häänäytöksen malleilla.

Suomen kultakellon pisteellä maistelimme tätä, sopisi myös nimensä perusteella häihimme.

Juhlamaailman ihanat ilmapallot.

Juhlamuotinäytös ja ihanat värit.

Söpöt namit Juhlamaailmasta.

Ihanan sävyinen huulikiilto jane iredale -merkiltä tarttui mukaan, hups.

Juhlamaailman etukoodi.

Saimme messuilla kulumaan yli neljä tuntia ja jos minulta olisi puuttunut vielä jotain suurta kuten valokuvaaja tai catering, olisi messuilla voinut hyvin vierailla kahtenakin päivänä. Sormuksia oli paljon mutta niin oli myös niiden katselijoita kuten myös hyviä tarjouksia. Oma vihkini on jo valittu, mutta ihastuin silti yhteen kultaseppä Kulmalan timanttisormukseen jossa oli yhdistettynä punakultaa ja platinaa.. Ehkä sitten 10v hääpäivänä? Jos jotain olisin toivonut messuille lisää niin koristelu- ja kattausvinkkejä.

Millähän tekosyyllä sitä messuilisi taas ensi vuonna? :D