sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

The Dress

Puku on monelle yksi tärkein asia koko häissä, sen valintaan käytetään aikaa ja useita sovituskertoja useissa liikkeissä. Olisihan se varmasti ollut kivaa kiertää liikkeitä kaasojen kanssa, mutta minulla puvun löytyminen meni hieman eri tavalla :)

Hääkirppikselle tuli myyntiin seuraava Lillyn v.2013 puku:

Lilly 2013- 08-3220-CR
Mietin sitä aikani ja menin kaasoni kanssa sovittamaan pukua Stokkan hääpalveluun. Puku löytyi sieltä samassa koossa kuin kirpparilla myytävä, ja se oli juuri Täydellinen. Pukuun ei ole tehty mitään muutoksia ja se on pesetetty, hintaa tästä yli tonnin puvusta pyydettiin 500€. Tosin minun täytyy lyhentää pukua hieman josta tulee muutama kymppi ylimääräisiä kustannuksia, ja hankkia vannehame. Mutta ihan ok diili sanoisin!

Joten kaksi vuotta ennen häitä menin sitten ostamaan itselleni puvun :D Ja ei, minua ei huoleta että lihoan tai tulen raskaaksi tai että puku ei muuten vaan miellytä minua enää h-hetkellä. Ja kyllä, kokeilin myös muutamaa muuta erilaista mallia ja totesin että tämä malli sopii minulle.

Puvun sweetheart pääntie hämää hieman rintojen kokoa, ja puvun malli tuo esiin edes niitä vähäisiä muotoja mitä minulla on. Pukua on myös helppo lyhentää, sillä helmassa ei ole koristeluita. Nyöritys takaa paremman istuvuuden kuin vetoketju. Puku on kuitenki riittävän prinsessamainen ja siinä on myös ripaus blingiä joka oli ehdoton vaatimus.

Puku ei säväyttänyt minua millään tavalla tuossa Lillyn mainoskuvassa, mutta kun näin sen kirpparikuvassa itseni kokoisen morsiammen päällä niin se näytti erittäin hyvältä. Kannattaa siis kokeilla rohkeasti erilaisia pukuja eikä vain tuijotella häälehtien kauniita kuvia. Vain kokeilemalla voi löytää omalle kropalleen sopivan puvun.

Alla Stokkalla otettuja kuvia:






Ja nyt puku jo roikkuukin anopin kaapissa hyvässä tallessa ♥ 

Lillyllä on myös ihania asusteita, jotka voisivat sopia pukuun:




Asusteita löytyy jonkin verran Stokkan hääosastolta, mutta niitä voi kuulemma myös tilata sinne!

Seuraavat asusteet löysin Losin reissulta, toivotaan että ainkin osa sopisi puvun kanssa ;)